Lauantaina se vihdoinkin alkaa, Serie A -kausi vuosimallia 2014-15! Odotukset ovat luonnollisesti korkealla; alla on Rudi Garcian sensaatiomainen avauskausi, joukkuetta on vahvistettu maltillisesti ja älykkäästi ja kolmen edelliskauden mestari Juventus on ainakin jonkinasteisessa murrostilassa Antonio Conten jätettyä seuran vain kaksi päivää ennen harjoituskauden alkua. Monen romanistan mieleen onkin vähitellen hiipinyt ajatus: ”tämä voisi olla meidän vuosi”.
Joukkueen harjoituskausi on edennyt vaihtelevasti. Ensimmäisessä ystävyysottelussa Bostonissa kaatui Liverpool Marco Borriellon viime minuuttien maalilla, minkä jälkeen Roma osallistui International Champions Cupiin. Kolmen ottelun saldona oli voitto Real Madridista Francesco Tottin maalatessa ottelun ainokaisen (tsekkaa huippuhetket blogin ensimmäisestä testipostauksesta) sekä tappiot ManU:lle (2-3) ja Interille (0-2). Punaista lankaa joukkueen pelistä ei Amerikan kiertueella oikein löytynyt, mihin toki osaltaan vaikutti todella suuri pelaajakierrätys. Palattuaan Eurooppaan joukkue pelasi vielä neljä harjoitusottelua, joista jäi käteen kolme voittoa (itävaltalaiset paikallisjoukkueet Eltendorf ja Wiener SK sekä viimeisen harjoitusottelun AEK) ja Olimpicolla järjestetyn kauden virallisen avajaispäivän huipentaneen Fenerbahçe-ottelun 3-3 -tasapeli.
Harjoitusotteluita sekavampia uutisia ennen kauden alkua on kantautunutkuitenkin mercato-rintamalta. Mehdi Benatiaa vietiin koko kesän ajan useisiin eurooppalaisiin suurseuroihin, mutta harjoituskauden alkaessa Benatia vakuutti haluavansa pysyä Roomassa. Kuitenkin miehen kieltäydyttyä Roman tarjoamasta sopimuksesta ja palkankorotuksesta huhut lähtivät uudestaan liikkeelle ja lopulta ne myös realisoituivat, kun marokkolainen siirtyi Bayern Müncheniin 30 miljoonan siirtosummalla. Myös Mattia Destron on huhuttu siirtyvän Englantiin, mutta sekä pelaaja että tämän agentti ovat torpanneet huhut todeten Mattian viihtyvän Romassa erinomaisesti. Lisää mercatosta erillisessä postauksessa siirtoikkunan sulkeuduttua.
RCF:n rintamalla asiat ovat suomalaiseen tapaan paljon italialaisia selkeämmät: kantapaikkamme Stone’sin kabinetin ollessa varattu avauspäivänä, potkaistaan Serie A käyntiin lauantaina Helsingin Jalkapallopubissa osoitteessa Albertinkatu 36. Helsingin jalkapalloskenen tukikohta numero yksi on luvannut näyttää Roma-Fiorentina -ottelun illan päämatsina ja jo vilkaisu paikan ruokalistaan saa kuolan valumaan. Joten saapukaahan kaikki sankoin joukoin Albertinkadulle tunnustamaan punakeltaisia värejä ja nauttimaan erinomaisesta tunnelmasta. Ottelu alkaa kello 21:45.
Klubin kausimaili ja jäsenmaksut ovat niin ikään lähteneet jo hyvissä ajoin liikkeelle. Mikäli et ole mailia saanut ja haluat klubiimme liittyä (ja kukapa ei haluaisi), niin klikkaa itsesi liittymissivulle tai pistä mailia osoitteeseen [email protected], niin pistämme sinulle kausimailin tulemaan. Ja muistakaahan maksella kausimaksuja, ne käytetään lyhentämättömänä suomalaisen ja italialaisen fanikulttuurin edistämiseksi.
Myös klubipaitojen ensimmäinen tilaus on tehty. Jos vielä et ole hankkinut itsellesi valtakunnan komeinta T-paitaa, niin kipin kapin tekemään tilausta. Hankimme huiveja ja paitoja koko ajan lisää kysynnän mukaan, joten ota sinäkin asiaksesi tunnustaa punakeltaisia värejä niin Suomessa kuin maailmalla. Positiivinen huomio taataan (paitsi Lazion maakunnan tuppukylissä)!
Tämänkertaisen blogitekstin päätteeksi Curvan avajaistapahtumassa esittämä totuus:
Un secondo posto non placa la fame di vittoria, tutti insieme prendiamocila gloria!
- Carl
Kirjoittaja ei pääse Helsinkiin katsomaan kauden avausta, mikä sapettaa kirjoittajaa rankasti.